Ruka Kota menu

Ravintolamme ei valitettavasti toimi vielä kaikiltaosin, mutta asioita hoidetaan ahkerasti ja avaamme myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana

Ruka Kota Lähiruokaravintola

Ruka Kota on ainoa laatuaan koko maailmassa. Osaa ruuistamme ei saa mistään muualta, ne on alusta loppuun asti kehitetty itse.

Pyrimme myös käyttämään Lappilaisia tuotteita, niin pitkälle kuin se vaan on mahdollista, siis eräänlaista lähiruokaa.

 

- emme käytä eineksiä ollenkaan, perunat ja kaikki juurekset, tulevat meille kuoripäällisinä, ja siitä aloitetaan terveellisen ja hyvän ruuan tekeminen!

- erikoisin tuotteemme on Ruotsin Saamelaisten kehittämä leipä Gáhkku, jota ei myydä missään ravintolassa, eikä tietääksemme missään kaupassakaan.

 

Leivästä valmistamme esim. Kota Wrapin erilaisia täytteitä käyttäen. Poronkäristys ja muusi on niistä yksi, myös kasvis tai lohi vaihtoehto on saatavilla. 

Sekä KotaDillaksen joka on sisäänleivottu lämminsavu riistarouheella ja pohjanpoika juustolla täytetty Gáhkku leipä, parillalla paistettuna.

Perunamuusi valmistetaan Lapin puikulaperunoista.

Nämä annokset ovat noin pizzan kokoisia.

Saamelaisleivät paistamme tilauksen yhteydessä, joten leipä on aina tuoretta.

 

Seuraavat tuotteet ovat osaksi maailmallakin tunnettuja tuotteita, mutta kaikissa on Kodan tyyliin toteutettu Lapin ”aksentti”,

Lapas erilaisia Lapaksia mm. leipäjuustoa ja lakkahilloa, suolakurkkua ja hunajaa, marinoituja ravunpyrstöjä, ilmakuivattua kinkkua ja hunajamelonia, poromakkaraa...

 

Raclette jossa käytetään Suomalaisia juustoja, muitakin juustoja on mahdollisuus saada etukäteen tilattaessa.

 

Fondue jossa lihana on mm. poronlihaa ja poromakkaraa, saatavana myös juusto- ja suklaafondue.

 

Pizzarette eli minipizza, jonka pohjana on Gáhkkuleipä.

Nämä tuotteet asiakas kypsentää itse pöydällä, pienessä pizzauunissa.

Lisuke esimerkkejä: oliiveja, leipäjuustoa, paprikaa, katkarapuja, salamia, riistarouhetta, aurajuustoa... 

 

Jälkiruokina esim. Jäätelöä ja suklaakastiketta, jääkarpaloita ja kuuma kinuskikastiketta...

 

 

Valmistamme myös Poropurilaisia, pihvinä on Gurpa niminen savustettu poronjauhelihapihvi. Lisäksi Burgeriannoksia Hirvestä, Karhusta ja Lohesta!

Lounaalla tarjoamme buffetista Lapin Gulassikeitto, jossa lihana on poronlihaa ja mausteena mm. katajanmarjaa ja chiliä. G,L.

 

Lapsille hampurilaisia, nakit ja muusi, hotdog sekä minipizzaa.

Makean nälkään mm. vohveleita, leipäjuustoa ja lakkahilloa, sekä pullaa.